Ethän jää loman aikana yksin, jos tarvitset apua – katso lista auttavista tahoista

Uutiset Yleinen

(Teksti on julkaistu alun perin 16.12.2020 yhteistyössä SAKKI ry:n ja Yeesi ry:n kanssa. Päivitetty joulukuussa 2022.)

***

Joulu ja loma-aika on monille muutakin kuin pelkkää juhlaa. Haluamme muistuttaa, että hankalassakaan tilanteessa et ole yksin, vaan apua ja tukea on saatavilla. 

Pitkien vapaiden aikana moni nuori kohtaa tai kokee mielenterveyden oireilua, päihdeongelmia, lähisuhdeväkivaltaa tai yksinäisyyttä. Erilaisten järjestöjen auttavat puhelimet ja chatit ovat auki myös jouluna ja vuodenvaihteessa, ja niiden kautta ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset ovat valmiina kuuntelemaan ja auttamaan sinua, oli tilanne mikä hyvänsä. Palveluita on tarjolla suomen lisäksi muillakin kielillä.

Sinä ansaitset apua ja tukea!

HUOM! Henkeä ja terveyttä uhkaavissa vaaratilanteissa, hätätapauksissa tai mikäli epäilet rikosta, soita hätänumeroon 112.

Valoa jouluun jokaiselle toivottaa Suomen Lukiolaisten Liitto <3

***

Apua tarjoavat tahot on jaoteltu auttaviin puhelimiin, chat-palveluihin sekä turvataloihin ja -koteihin. Tekstin lopusta löydät linkit tietoa ja tukitahoja kokoaviin sivustoihin.

Auttavat puhelimet

Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin on anonyymi ja maksuton tukikanava lapsille ja nuorille.

Suomeksi

På svenska: Barn- och ungdomstelefonen 

  • Gratis, anonymt och konfidentiellt
  • Öppen må till ons kl. 14–17 samt tors kl. 17–20
  • Ringa 0800 96 116
  • Information på svenska

MIELI Suomen Mielenterveys ry

MIELI ry:n Kriisipuhelimeen voi soittaa maksutta nimettömänä ja luottamuksellisesti. Puhelimessa vastaavat kriisityön ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset ympäri Suomea. Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua kriisissä oleville ja heidän läheisilleen. Kriisipuhelin-keskustelun tavoitteena on helpottaa henkistä hätää sekä ehkäistä itsemurhia. Päivystäjä auttaa soittajaa pohtimaan keinoja oman tilanteen helpottamiseksi, omien voimavarojen löytämiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi.

Kriisipuhelin suomeksi

Kristelefon på svenska

Crisis Helpline in Arabic and in English

Кризова лінія (ukrainankielinen linja)

  • понеділок з 12:00 до 16:00, вівторок з 9:00 до 13:00, середа з 12.00 до 16.00, четвер з 12.00 до 16.00, п’ятниця з 9.00 до 13.00
  • 09 2525 0114
  • Додаткова інформація

Кризисная линия (venäjänkielinen linja)

  • понедельник с 12.00 до 16.00, вторник с 9.00 до 13.00, среда с 12.00 до 16.00, четверг с 12.00 до 16.00, пятница с 9.00 до 13.00
  • 09 2525 0115
  • Дополнительная информация

Nollalinja

Nollalinja on maksuton auttava puhelin kaikille, jotka ovat läheisessä ihmissuhteessaan kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa. Nollalinjalle voivat soittaa myös väkivaltaa kokeneiden läheiset. Voit kertoa tilanteestasi, kokemuksistasi ja peloistasi luottamuksellisesti. Nollalinjalla päivystävät koulutetut ja kokeneet sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, jotka kuuntelevat, tukevat ja neuvovat sinua.

Suomeksi, på svenska, in English

EHYT ry

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvonta on tukena ja apuna, jos haluat puhua omasta tai läheisesi päihteiden käytöstä. Palvelu on maksuton, anonyymi ja luottamuksellinen.

Syömishäiriöliitto SYLI

Syömishäiriöliitto SYLI tarjoaa syömishäiriötä sairastaville ja heidän läheisilleen tarkoitettua Tukipuhelinta. Maksuttomaan tukipuhelimeen voit ottaa yhteyttä esimerkiksi jos mietit, onko oma suhde ruokaan tai omaan kehoon kunnossa, sairastat tai toivut syömishäiriöstä, oireilet etkä ole uskaltanut kertoa kellekään tai kaipaat tietoa, mistä saisi apua tai hoitoa. SYLI ei kuitenkaan ole syömishäiriöitä hoitava taho, joten varsinaisesta hoidosta tai lääkityksistä palvelussa ei pystytä antamaan tietoa. Tukipuhelimessa päivystävät Syömishäiriöliiton työntekijät.

  • Avoinna ma klo 9–15, ke klo 9–13, parillisten viikkojen torstaisin klo 15–17, parittomien viikkojen torstaisin klo 18–20
  • Soita 02 251 9207
  • Lisätietoa Tukipuhelimesta

SYLI tarjoaa myös Läheisten Luuria, johon voi ottaa yhteyttä sairastavan tai oireilevan läheinen: sisarus, ystävä, kumppani tai kuka tahansa. SYLIn läheistyöntekijöiden kanssa pääset keskustelemaan esimerkiksi huolen puheeksi ottamisesta, läheisen sairauden tai oireilun vaikutuksista omaan jaksamiseen tai avun hakemisesta itselle läheisenä.

Naisten Linja

Naisten Linjan maksuton ja anonyymi puhelinpalvelu on tarkoitettu kaikille väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille (itsemäärittelyä kunnioittaen) sekä heidän läheisilleen. Puhelimeen vastaavat koulutetut, vapaaehtoiset naiset. Sinun ei tarvitse miettiä, ovatko kokemuksesi kontrollointia, mitätöintiä, fyysistä väkivaltaa vai esimerkiksi seksuaalista ahdistelua. Väkivallan tekijä voi olla kuka vaan – perheenjäsenesi, entinen tai nykyinen seurustelukumppanisi, kaverisi tai täysin tuntematon henkilö. Voit soittaa myös, jos olet huolissasi läheisestäsi. Riittää, että haluat keskustella väkivallasta.

Naisten Linjan Turv@verkko-palvelu on suunnattu digitaalista väkivaltaa ja verkkovihaa kokeneille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille, jotka kaipaavat tukea teknologiavälitteiseen väkivaltaan liittyvissä kysymyksissä.

Väestöliitto

Väestöliiton Poikien Puhelin on auttava puhelin- ja verkkopalvelu alle 20-vuotiaille pojille ja nuorille miehille. Puheluihin vastaa aikuinen, poikien maailmaan perehtynyt, koulutettu mies. Tarjolla kuuntelevaa korva, juttukaveri sekä hyödyllistä tietoa kaikissa elämään liittyvissä pulmissa ja tilanteissa. Puhelut ovat maksuttomia ja soittaa voi myös nimettömänä.

Mielenterveyden keskusliitto

Mielenterveyden keskusliitto tarjoaa maksullista mielenterveysneuvontaa. Voit soittaa, jos sinulla on huoli omasta tai läheisesi mielenterveydestä, omat keinot ovat hukassa, koet olevasi yksin huolesi kanssa tai mietit, mistä saisit apua – eli kun tarvitset tukea tai neuvontaa mihin tahansa mielenterveyteen liittyvässä asiassa. Langan päässä on ammattilainen, joka tietää, millaisia haasteita mielenterveysongelmat voivat tuoda elämään.

  • Avoinna arkisin klo 10–15 (Huom! Vain 22.12. asti ja 2.1. alkaen)
  • Soita 0203 91920 (puhelun hinta: 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti)
  • Lisätietoa mielenterveysneuvonnasta

 

Chat-palvelut

Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten chattiin voit liittyä chattiin vapaasti tai varata ajan. Chatissa voit jutella luottamuksellisesti ja nimettömästi vapaaehtoisen päivystäjän kanssa ihan mistä tahansa aiheesta.

A-klinikkasäätiö

Nuorten yksilöchat toimii ajanvarauksella. Chatista löydät luotettavan aikuisen, jonka kanssa voit nimettömästi pohtia läheisen aikuisen juomiseen liittyviä kysymyksiä ja huolia. Keskusteluaika on 45 minuuttia.

På chatten kan du prata anonymt med en pålitlig vuxen om dina frågor eller om din oro gällande en anhörig (förälder eller annan vuxen i din familj/närkrets) som dricker. Du får förstås också fritt prata om andra saker du funderar på. 

Sekasin

Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä. Juhlapyhät eivät vaikuta aukioloaikoihin. Chatissä voi keskustella nimettömänä mistä tahansa mieltä painavista aiheista. Ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset kuuntelevat ja tukevat sekä neuvovat tarvittaessa eteenpäin. Tavoitteena on, että chattaaja tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Kaikenlaiset tunteet ja aiheet ovat sallittuja. Sekasin-chat on suunnattu 12–29-vuotiaille.

  • Avoinna ma-pe klo 9–24 ja la-su klo 15–24
  • Lisätietoa ja chat: sekasin247.fi

Lisäksi tarjolla on Sekasin-ryhmächat eli “Sekasin-olkkari”. Ryhmächatin tarkoituksena on tehdä yksilöchattiin jonottamisesta vähemmän pitkästyttävää ja yksinäistä, sekä mahdollistaa vertaistuen jakaminen anonyymisti nuorten kesken. Ryhmiksessä on aina läsnä työntekijä sekä koulutettuja vapaaehtoisia.

  • Avoinna ma-to klo 18–20
  • Ryhmächat löytyy sivun oikeasta reunasta: sekasin247.fi

Ensi- ja turvakotien liitto

Ensi- ja turvakotien liiton chatista saat apua moneen tilanteeseen: kun vanhempasi ovat eronneet, kotona riidellään, seurustelusuhteessa on pulmia tai se on päättynyt, kotona on väkivaltaa tai muuten turvatonta ja sinua pelottaa, tai kun sinua tai jotain perheenjäsentäsi on satutettu. Verkkoauttajina toimivat Ensi- ja turvakotien liiton työntekijät.

Pelastakaa Lapset

Pelastakaa Lasten Nettinuorisotila-Netarin chatissa pääset keskustelemaan kahden kesken luotettavan aikuisen kanssa. Voit jutella mistä vaan ja kysyä myös mieltä painavista asioista.

Myös Netarin Whatsappin kautta saat turvallisesti tukea, apua, tietoa ja neuvontaa silloin kun ahdistaa, pelottaa, surettaa tai et tiedä mitä tehdä. Palvelu on suunnattu alle 21-vuotiaille nuorille.

  • Laita Whatsapp-viesti numeroon 050 313 5160 (myös ääniviestit ok)
  • Chatissa päivystetään arkisin klo 17–19. Sinulle vastataan arkipäivinä 24 tunnin kuluessa.
  • Lisätietoa Netarin Whatsappista

Netarilla on myös JouluManteli-verkkotapahtuma jouluaattona 24.12. klo 20–23, jossa on tarjolla lämminhenkistä ohjelmaa sekä halukkaille kahdenkeskisiä juttuhetkiä turvallisen aikuisen kanssa. JouluManteli on avoinna kaikille, jotka kaipaavat iloista meininkiä ja mukavaa seuraa jouluiltaansa.

Mielenterveyden keskusliitto

Mielenterveyden keskusliiton Valoa-chatin kautta pääset keskustelemaan mielenterveystyön ammattilaisen kanssa. Sinua voidaan auttaa sinua eteenpäin, askarruttaapa sinua oma tai läheisesi tilanne. Olet tervetullut chattailemaan, vaikka et osaisi pukea ongelmaasi sanoiksi.

Syömishäiriöliitto SYLI

Askarruttaako syöminen, ruoka tai liikunta? Onko oma kehosuhde vinksallaan? SYLI-chatissä pääset juttelemaan näistä ja monista muista mielessä myllertävistä ajatuksista ja tunteista porukalla, turvallisessa ilmapiirissä. Keskustelua luotsaavat syömishäiriön kokeneet vapaaehtoiset Syömishäiriöliiton ammattilaisen taustatuella. 

Nuorten Exit

Nuorten Exitin chattiin voit tulla keskustelemaan esimerkiksi ihastumisista tai seurustelusta, ahdistelusta tai häirinnästä, homottelusta tai huorittelusta, seksiin painostamisesta, maksun tarjoamisesta seksistä, paljastavista kuvista ilman suostumusta, aikuisen ja nuoren seurustelusta, suojaikärajasta, houkuttelusta, raiskauksesta tai mistä tahansa muusta ahdistavasta tilanteesta. 

  • Avoinna tiistaisin klo 16–19 (HUOM! Chat on ennen joulua avoinna 20.12. klo 16–19 ja sitä seuraavan kerran 10.1.2023 alkaen)
  • Lisätietoa Nuorten Exitin chatista – chattiin pääset sivun alalaidasta.

Naisten linja

Naisten Linjan Turv@verkko-chat on suunnattu digitaalista väkivaltaa ja verkkovihaa kokeneille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille, jotka kaipaavat tukea teknologiavälitteiseen väkivaltaan liittyvissä kysymyksissä. Keskustelu on anonyymiä ja maksutonta.

Väestöliitto

Väestöliiton Poikien Puhelin on auttava verkkopalvelu pojille ja nuorille miehille. Chatissa keskustelut käydään kahden kesken työntekijän kanssa ja ne ovat luottamuksellisia.

Nollalinja

Nollalinjan chat-palvelu on kaikille, jotka ovat läheisessä ihmissuhteessaan kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa. Yhteydessä voivat olla myös väkivaltaa kokeneiden läheiset. Voit kertoa tilanteestasi, kokemuksistasi ja peloistasi luottamuksellisesti. Nollalinjalla päivystävät koulutetut ja kokeneet sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, jotka kuuntelevat, tukevat ja neuvovat sinua.

Suomeksi, på svenska, in English

 

Turvatalot ja -kodit

Nuorten turvatalot

Tarvitsetko apua elämäntilanteesi selvittämiseen? Onko kotona tai muualla hankalia asioita, joihin toivot muutosta? Punaisen Ristin Nuorten turvataloilla sinua autetaan. Tilapäinen majoitus on avoinna nuorille joka päivä klo 17–10.

Turvataloon voi tulla akuutissa kriisissä, tilapäismajoitukseen, harjoittelemaan itsenäisyyttä, keskustelemaan tai unirytmiä korjaamaan. Nuorten turvatalot ovat päihteettömiä paikkoja, jotta kaikille nuorille voidaan taata turvallinen ympäristö. Turvataloja on Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa ja Tampereella – talojen yhteystiedot löydät täältä.

Pääkaupunkiseudun turvatalot ovat keskittäneet toimintansa joulun ajaksi Helsingin turvatalolle. Espoon ja Vantaan turvatalot jatkavat tilapäistä majoitusta omissa toimitiloissaan 27.12. alkaen.

Ensi- ja turvakotien liiton turvakodit

Turvakodeista saat apua ja sinne voit soittaa aina, jos joku läheisessä ihmissuhteessasi on väkivaltainen tai uhkaava. Turvakoti on tarkoitettu lyhytaikaiseksi turvapaikaksi silloin, kun kotiin jääminen väkivallan, uhkailun tai pelon takia on mahdotonta tai suorastaan vaarallista. Turvakodissa on henkilökuntaa paikalla vuorokauden ympäri tukemassa kriisin ratkaisemisessa. Turvakodit on tarkoitettu eri sukupuolisille aikuisille ja heidän kanssaan tuleville lapsille, ja ne palvelevat ympäri vuorokauden. Turvakodissa oleminen on asiakkaalle maksutonta.

Lisätietoa turvakodeista löydät Ensi- ja turvakotien liiton sivuilta. Turvakotiin kannattaa aluksi soittaa, jotta voit varmistua, että siellä on tilaa. Yhteystiedot eri paikkakuntien turvakoteihin löydät täältä.

 

Apua väkivallan uhreille ja tekijöille

Hyvä kysymys -sivustolle on koottu lista tukipalveluista väkivallan uhreille ja tekijöille.

Etkö löytänyt etsimääsi?

Tuntuu.fi-sivusto kokoaa ja päivittää listaa apua ja tukea tarjoavista tahoista sekä tietoa nuoren aikuisen hyvinvoinnin eri osa-alueille.