Adina Nivukoski Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajaksi

Järjestön tiedotteet Uutiset

Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokous valitsi sunnuntaina Lappeenrannassa 19-vuotiaan Adina Nivukosken uudeksi puheenjohtajakseen vuodelle 2020. Nivukoski on valmistunut ylioppilaaksi Seinäjoen lukiosta keväällä 2019. Tänä vuonna Nivukoski on toiminut Lukiolaisten liittohallituksessa.

”Lukiokoulutus on murroksessa, minkä takia on erityisen tärkeää, että lukiolaisten kädenjälki näkyy uuden opetussuunitelman työstössä. Lähes 300 lukiolaista oli viikonloppuna linjaamassa toivomastaan tulevaisuudesta ja se jos jokin luo toivoa”, Nivukoski korostaa.

Liiton varapuheenjohtajiksi ensi vuodelle valittiin 20-vuotias Emmi Söderholm, Vaskivuoren lukion vuoden 2018 ylioppilas Vantaalta, ja 19-vuotias Juho Leskelä, Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion abiturientti Oulusta. Söderholm on toiminut kuluneella kaudella Lukiolaisten liittohallituksessa ja Leskelä Pohjois-Suomen Lukiolaisten puheenjohtajana.

”Ensi vuonna Liiton toiminnan ytimessä on koulutus- ja tapahtumatarjonnan kokonaisvaltainen uudistus. Sen tarkoituksena on luoda laadukkaita, kattavia ja jokaista lukiolaista hyödyttäviä koulutussisältöjä ja uudenlaisia tapahtumakonsepteja”, liiton aktiivi- ja opiskelijakuntatoimintaa ensi vuonna luotsaava Söderholm kertoo.

”Tulevana vuonna Lukiolaisten opiskelijakortin etuuksia tullaan kehittämään paremmin lukiolaisia palveleviksi ja viestinnässä keskitytään lukiolaisten näköiseen ja heitä kiinnostavaan sisältöön. Jäsenhankintaan luodaan toimintatapoja, jotka eivät kuormita toimijoitamme”, kaavailee liiton viestinnästä, markkinoinnista ja kumppanuuksista ensi vuonna vastaava Leskelä.

Lisäksi Lukiolaisten Liiton liittohallitukseen valittiin liittokokouksessa Tua Halen (Puolalanmäen lukio, Turku), Elsa Kallonen (Helsingin kuvataidelukio, Helsinki), Teemu Kauppinen (Tampereen yhteiskoulun lukio, Tampere), Benjamin Lamberg (Vääksyn yhteiskoulun lukio, Asikkala), Anssi Moilanen (Kouvolan Yhteislyseo, Kouvola), Hugo Paananen (Hatanpään lukio, Tampere), Elias Pitkänen (Puolalanmäen lukio, Turku) ja Emilia Uljas (Ressun lukio, Helsinki).

Lukiolaiset hyväksyivät liittokokouksessaan myös tavoiteohjelman ja toimintasuunnitelman vuodelle 2020 sekä yhdenvertaisuussuunnitelman seuraavalle kolmelle vuodelle.

Kuvan uudesta liittohallituksesta voit ladata täältä (takana vasemmalta Anssi Moilanen, Teemu Kauppinen, Juho Leskelä, Adina Nivukoski, Emmi Söderholm, Emilia Uljas ja Tua Halen, edessä vasemmalta Elsa Kallonen, Hugo Paananen, Benjamin Lamberg ja Elias Pitkänen).

Kuva: Silja Lampela

 

Lisätietoja:

Roosa Pajunen, puheenjohtaja 2019
040 091 6466, roosa.pajunen@lukio.fi

Adina Nivukoski, puheenjohtaja 2020
050 377 9700, adina.nivukoski@lukio.fi