Lukiolaiset: Kehysriihen päätöksillä tuetaan pienituloisimpia opiskelijoita ja uudistetaan lukio

Lausunnot & kannanotot Vaikuttaminen

Hallitus on tänään kehysriihessään päättänyt reagoida toisen asteen opiskelukustannuksiin 46 euron suuruisella oppimateriaalilisällä. Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) pitää tärkeänä, että kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia opiskelijoita tuetaan. SLL on kuitenkin huolissaan siitä, että oppimateriaalilisä siirtää kustannuksia sellaisenaan valtion budjettiin eikä tuo muutosta nykyiseen oppikirjabisnekseen.

“Hienoa, lisätuki tulee todella tarpeeseen! Muistutamme, että yli 50 000 suomalaista vaati kansalaisaloitteella aidosti maksutonta toisen asteen koulutusta eikä tämä saa vaikuttaa sen käsittelyyn. Ratkaisut on haettava hyödyntämällä erilaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi oppikirjapankkeja ja digitaalisia materiaaleja. Paljon huomiota saanut aihe ansaitsee eduskunnan keskustelun”, SLL:n puheenjohtaja Alvar Euro kommentoi.

SLL on lisäksi erittäin tyytyväinen siihen, että hallitus päätti kohdentaa lukiouudistuksen toteuttamiseen 8,5 miljoonaa euroa.

“Lukiouudistus tähtää lukion vetovoiman lisäämiseen, osaamistason nostamiseen ja jatko-opintoihin siirtymisen sujuvoittamiseen. Tärkeät tavoitteet vaativat toteutuakseen lisäpanostuksia, sillä jo nyt lukion rahoitus on jäänyt jälkeen todellisista kustannuksista ja erot koulutustarjonnassa ovat kasvaneet”, Euro huomauttaa.

Hallituksen esitys uudeksi lukiolaiksi on valtioneuvoston käsittelyssä huomenna torstaina. Lausuntokierroksella olleessa luonnoksessa esitettiin mm. oikeutta erityisopetukseen, ohjausta välivuoden viettäjille sekä lukioiden ja korkeakoulujen välisen yhteistyön vahvistamista.

 

Lisätietoja: puheenjohtaja Alvar Euro, alvar.euro@lukio.fi, 050 918 6674