3. Viikkokysymys – Varapuheenjohtajaehdokkaat, järjestösektori

Vaikuttaminen

Joka viikko ennen SLL:n liittokokousta liittohallitusehdokkailla on mahdollisuus vastata viikkokysymykseen, jotka koskevat Lukiolaisten Liiton kehittämistä.

Tällä viikolla viikkokysymyksiä kysytään neljä, joista jokainen hakija valitsee yhden riippuen siitä toimesta mihin on hakeutumassa.

Järjestöpuolen varapuheenjohtajaksi hakeville osoitettu kysymys koskee SLL:n valtakunnallisia tapahtumia:

Suomen Lukiolaisten Liitto järjestää vuodessa 7 valtakunnallista tapahtumaa, joiden sisällöistä järjestöpuolen varapuheenjohtaja on päävastuussa.

Mitä puutteita SLL:n tapahtumakokonaisuudessa on nykyisellään? Kuinka noita puutteita pitäisi paikata ensi vuonna?

 

Varapuheenjohtajaehdokkaat

Emilia Joensuu

Haluaisin ensi vuonna tehdä valtakunnallisen kyselyn kaikille lukiolaisille siitä minkälaisia koulutustapahtumia he kaipaisivat. Haluammeko järjestää tapahtumia niin sanotusti vain aktiivikentällemme? Miten me saisimme tapahtumista kutsuvia? Mitä juuri lukiolaiset tarvitsevat? Eikä vain piireiltä vaan myös keskusliitolta.

Tarvitsemme aktiivikentälle suunnattuja tapahtumia, jotka auttavat Suomen Lukiolaisten Liittoa kehittymään. Kuitenkin tarvitsemme myös tapahtumia, jotka vastaavat lukiolaisten tarpeita kuin myös opiskelijakuntien hallituslaisten tarpeita.

Talvipäivillä tulisi heti käsitellä keskusliiton työntekijät selkeämmin. He ovat ne tyypit, jotka auttavat meitä ongelmissa. Vaikka toimistotyöntekijät käydäänkin läpi niin silti kuulee pitkin vuotta ”Ai, onko meillä sellanenkin? Miks en oo tienny aiemmin?”

Keväisin ja syksyisin järjestettävissä Water – opiskelijakuntafestivaaleissa on puutteena workshoppien ryhmäjaot. Pieni asia, mutta toisaalta todella iso. Kun opiskelijakunta toimija joutuu yksin tekemään lukionsa hallitukselle SWOT-analyysiin niin loistavan idean toteutus menee pieleen. Se, että workshoppeihin lajitellaan ihmiset lukion koon mukaan ei välttämättä olekkaan toimivaa. Ei isossa kaupungissa toimiva lukio ole välttämättä samalla tasolla kuin keskellä maaseutua oleva lukio.

Kevätpäivät eivät huomioi konseptina kaikkia toimijoita. Olisi super ihanaa, että sekin tyyppi joka selkeästi ei pidä potkupallosta löytäisi helposti itselleen rooliin pelin aikana.

Mun unelmissa SLL järjestäisi enemmän Huipputapaamisen kaltaisia tapahtumia. Jokaiselle lukiolaisille jotakin. Helppo kynnys tulla ja osallistua.

 

Auli Piiparinen

Aktiivitapahtumissa näen puuttena sen, ettei osallistujien valmista osaamista sekä koulutuksesta saatavia uusia taitoja hyödynnetä tarpeeksi. Asettamalla jokaiselle tapahtumalle oman tavoitteen pystyttäisiin pohtimaan mahdollista ongelmaa suurella joukolla sektoreittain muun koulutuksen ohella. Esimerkkinä tästä voisi olla kummilukioyhteyksien parantaminen. Usein kouluttajat ovat keränneet ryhmätyöskentelyn annin ja pohdiskelun tulokset itselleen sanoen “liittohallitus tulee hyödyntämään näitä työskentelyssään kehittäessään järjestöämme eteenpäin”. Tuotos on mahdollisesti jaettu sähköpostitse workshopissa olleille. Kuitenkin jos kokoaisimme yhteen jokaisen workshopin näkökulman tavoitteen ympäriltä jo tapahtumalla, saisivat kaikki aktiivit kosketuksen tapaukseen eri näkökulmasta sekä kokemuksen että on aidosti päässyt vaikuttamaan tulokseen.

Watereiden kohdalla vaihtuva kouluttajatiimi itsessään kehittää tapahtumien sisältöä. Ongelmana näen kuitenkin sen, ettei vanhoille toimijoille ole tarjolla mahdollisuuksia kehittää itseään tapahtumalla. Watereiden tarkoituksena on toki kehittää opiskelijakuntia, mutta samalla piirien vanhat toimijat tuntevat velvollisuudekseen tulla mukaan kertomaan piirien toiminnasta. Jotta ongelma saataisiin ratkaistua, voisimme luoda jo monet Waterit kokeneista tyypeistä tapahtuman ajaksi eräänlaisen tiimin, joka pureutuu jonkun ajankohtaisen piiritoimintaa koskettavan aiheen/aiheiden ympärille. Piirituokioita voisi lisäksi olla kaksi, tapahtuman alkuun omaan piiriin tutustuminen ja tapahtuman loppuun piirikohtainen fiilisrinki.

Liittohallituksen ja järjestöpuolen varapuheenjohtajan näkemyksien lisäksi koulutustapahtumiemme sisältöön pitäisi suoda mahdollisuus vaikuttaa jo etukäteen, esimerkiksi ilmottautumisen yhteydessä kysyen, mihin asiaan kaipaisit koulutusta tai lisää  tietoa.