Suomen Lukiolaissäätiön stipendi nokialaiselle Matias Välimäelle

Järjestön tiedotteet Uutiset Vaikuttaminen

Kuva: Lauri Heikkinen/Valtioneuvoston kanslia

Suomen Lukiolaissäätiö myöntää vuosittain 2000 euron stipendin yhteiskunnallista aktiivisuutta osoittaneelle lukiolaiselle. Vuoden 2017 stipendi myönnettiin nokialaiselle Matias Välimäelle. Stipendin luovuttivat Suomen pääministeri Juha Sipilä ja Lukiolaissäätiön puheenjohtaja Pietu Heiskanen.

Kuntavaalikevään kunniaksi hakemuksissa toivottiin painotettavan erityisesti paikallistasolla tai lukiossa tapahtuvaa vaikuttamista ja aktiivisuutta. Välimäki on toiminut sekä lukion opiskelijakunnan että oman kotikaupungin nuorisovaltuuston puheenjohtajana.

“Meille kaikille on tärkeää, että nuoret ottavat vastuuta ja innostuvat toimimaan yhdessä lähiyhteisöjensä hyväksi. Lukiolainen Matias Välimäki näyttää osaltaan mallia ja rohkeuden esimerkkiä niin nuorille kuin meille jokaiselle”, toteaa pääministeri Sipilä.

18-vuotiasta Välimäkeä stipendin saajaksi ehdotti useampi henkilö. Hakemuksissa Matiaksen kerrotaan kuuntelevan kaikkien opiskelijoiden ideoita ja edistävän oman lukionsa viihtyvyyttä viemällä opiskelijoiden avauksia eteenpäin.

“Olen hyvin kiitollinen saamastani tunnustuksesta. Tulevaisuudessa suunnittelen jatkavani opintoja yliopistossa. Minua kiinnostaisi opiskella yhteiskuntatieteitä, oikeustiedettä tai teologiaa. Aion myös jatkaa yhteiskunnallista vaikuttamista”, Matias Välimäki kertoo.

 

Lisätietoja:

Pietu Heiskanen, puheenjohtaja, Suomen Lukiolaissäätiö
pietu.heiskanen@lukio.fi, 050 439 4498

Saara Hyrkkö, asiamies, Suomen Lukiolaissäätiö
saara.hyrkko@lukio.fi, 040 719 7604

Suomen Lukiolaissäätiö on Suomen Lukiolaisten Liiton perustama säätiö, jonka tarkoituksena on tukea lukiolaiskulttuuria. Säätiö perustettiin vuonna 2011.