aktiivi_cover

Projektit

Turvapaikanhakijanuoret-hanke

Suomen Lukiolaisten Liiton Turvapaikanhakijanuoret-hankkeessa lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat nuoret suunnittelevat ja toteuttavat viikoittaista vapaa-ajantoimintaa yhdessä noin 15–20-vuotiaiden turvapaikanhakijanuorten kanssa.

Hankkeen tavoitteena on tarjota mielekästä ja nuoria itseään kiinnostavaa vapaa-ajan toimintaa turvapaikanhakija- ja suomalaisnuorille, tuoda heidät lähemmäksi toisiaan ja edistää kulttuurien välistä tuntemusta ja ymmärrystä suunnittelemalla ja toteuttamalla toimintaa yhdessä.

Toimintaa järjestetään tällä hetkellä Rovaniemellä, Oulussa, Tampereen alueella, Espoossa ja Turussa. Mukaan voit lähteä yksittäisenä opiskelijana tai vaikka koko opiskelijakunnan voimin! Mukana olevat vapaaehtoiset koulutetaan tehtävään ja hankkeen projektikoordinaattori toimii vapaaehtoisten tukena. Lisää tietoa hankkeesta ja vapaaehtoistoiminnasta löydät täältä.

Turvapaikanhakijanuoret-hanke on Suomen Lukiolaisten Liiton toteuttama ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jossa yhteistyökumppanina on Suomen Punainen Risti. Hanke on käynnissä 2016–2017.

 

30-vuotisjuhlajulkaisu

Suomen Lukiolaisten Liitolla tuli vuonna 2015 täyteen 30 vuotta, jonka kunniaksi etsimme, kuuntelimme ja kokosimme 30 lukiolaistarinaa yksiin kansiin. Tarinoista välittyy alle parikymppisten kunnianhimo, jännitys, ilo, epävarmuus ja kokeilunhalu – mutta myös rohkeus lähteä kohti tuntematonta ja luottamus siihen, että kaikki järjestyy.

Kaikki tarinat pääset lukemaan täältä.