Lukiolaisten viestintäkoordinaattoriksi Marjo Suvanto

Järjestön tiedotteet Uutiset

Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) viestintäkoordinaattoriksi on valittu Marjo Suvanto, 24. Suvanto on koulutukseltaan viittä vaille valmis puheviestinnän maisteri Jyväskylän yliopistosta. Hän työskentelee tällä hetkellä eduskunnassa kansanedustajan avustajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Petäjävesi-lehden toimittajana sekä koordinoinut lukuisia menestyksekkäitä kampanjoita.

Suvanto odottaa Lukiolaisilla aloittamista innolla.

“Upeaa päästä tekemään ja kehittämään viestintää tällaiseen joukkoon! Lukiolaisten viestintä on ollut skarppia ja näyttänyt hyvältä jo aiemmin, ja tältä pohjalta on hyvä lähteä kehittämään sitä eteenpäin”, kehuu Marjo Suvanto.

Hakijoita oli runsaasti ja taso oli todella korkea.

“Vakuutuimme Marjon kyvystä ideoita ja tuottaa lukiolaisia kiinnostavia sisältöjä. On mahtavaa saada Marjon kaltainen vuorovaikutuksen ja viestinnän rautainen ammattilainen luotsaamaan Lukiolaisten viestintää”, iloitsee SLL:n viestinnästä, markkinoinnista ja jäsenhankinnasta vastaava varapuheenjohtaja Niko Ylä-Poikelus.

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, harraste- ja palvelujärjestö. Vuonna 1985 perustettu SLL on 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.

Suvanto aloittaa työt Lukiolaisten toimistolla 2.1.2018.

Lisätietoja:

Pääsihteeri Saara Hyrkkö, 040 719 7604, saara.hyrkko@lukio.fi