Hae aktiiviselle lukiolaiselle stipendiä

Järjestön tiedotteet Uutiset

Suomen Lukiolaissäätiö myöntää tänäkin vuonna 2000 euron stipendin yhteiskunnallista aktiivisuutta osoittaneelle lukiolaiselle. Stipendi jaetaan koulujen päättäjäispäivänä.

Stipendin saajaa voi esittää kuka tahansa kouluyhteisön jäsen 22.4.2016 kello 23.59 mennessä. Vapaamuotoiset esitykset toimitetaan sähköpostiosoitteeseen stipendi@lukio.fi. (sähköpostipalvelimessa on hetkellisiä katkoksia ja mikäli viestin lähetyksessa ilmenee ongelmia voitte olla yhteydessä Elisa Tarkiaiseen puhelimitse 0400 774 789).  Esityksestä on käytävä ilmi lukiolaisen nimi, ikä, oppilaitos sekä syyt siihen, miksi esittäjä katsoo lukiolaisen olevan erityisen aktiivinen yhteiskunnallisesti.

Suomen Lukiolaisten Liitto ja Lukiolaissäätiö haluaa kannustaa lukiolaisia yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Stipendin hakijan aktiivisuus voi näkyä esimerkiksi opiskelijakunta-, järjestö- tai poliittisena toimintana.

“Kouluyhteisössä ja sen ulkopuolella voi vaikuttaa monella tapaa ja omalla aktiivisuudella kannustaa usein myös muita samaan. Oman ympäristön kehittämiseen osallistuminen jo nuorena on erittäin tärkeää”, sanoo Suomen Lukiolaisten Liiton ja Lukiolaissäätiön puheenjohtaja Elli Luukkainen.

Vuonna 2011 perustetun Suomen Lukiolaissäätiön tavoitteena on ylläpitää ja kehittää lukiolaisten kulttuuria ja vaikuttamismahdollisuuksia.

LISÄTIETOJA:

Elisa Tarkiainen, asiamies
Suomen Lukiolaissäätiö
elisa.tarkiainen@lukio.fi, p. 0400 774 789