Alvar Euro Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajaksi!

Järjestön tiedotteet Uutiset

Suomen Lukiolaisten Liiton XXXIII liittokokous valitsi sunnuntaina Espoossa 19-vuotiaan Alvar Euron uudeksi puheenjohtajakseen vuodelle 2018. Euro on valmistunut ylioppilaaksi Turun Puolalanmäen lukiosta viime keväänä. Aktiivisesti liiton toiminnassa mukana ollut Euro on toiminut aiemmin muun muassa SLL:n liittohallituksen jäsenenä, koulutuspoliittisen jaoksen puheenjohtajana sekä Lounais-Suomen piirin varapuheenjohtajana.

Euro pitää tärkeänä, että Suomen Lukiolaisten Liiton tekemästä edunvalvontatyöstä viestitään entistä selvemmin lukiolaisille. Tärkeänä hän pitää myös yhdenvertaisuuden edistämistä niin liiton sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Euro haluaisi myös vahvistaa lukiolaisten äänen kuulumista lukiouudistuksessa.

“Lukiolaisten mielipiteiden on näyttävä lukiouudistuksessa. Ei lukiota ole tehty ketään muuta kuin meitä opiskelijoita varten, ja juuri siksi meidän on saatava äänemme kuuluviin sen kehityksessä. Yhdessä muiden koulutusta kehittävien toimijoiden kanssa päivitämme lukion nykyaikaan kaikkein suurimmin!”, Euro toteaa.

Liiton varapuheenjohtajiksi ensi vuodelle valittiin 19-vuotias Jesse Saapunki, Kuopion lyseon lukion viime kevään ylioppilas, ja Mikael Lehtonen, 19-vuotias abiturientti Kalevan lukiosta Tampereelta. Saapunki on toiminut kuluvana vuonna Lukiolaisten Liiton liittohallituksessa ja liiton kansainvälisen jaoksen puheenjohtajana. Lehtonen on puolestaan toiminut Pirkanmaan piirin puheenjohtajana.

“Suurin tavoitteeni seuraavalle vuodelle on, että lukiolaiset suosittelevat jäsenyyttä toisilleen. Tärkeää siitä tekee sen, että lukiolaiset kokevat jäsenyyden hyödyllisenä ja suositeltavana asiana ja järjestönä pystymme tarjoamaan yhä parempia palveluja lukiolaisille”, kaavailee liiton viestinnästä, markkinoinnista ja kumppanuuksista ensi vuonna vastaava Saapunki.

“Haluan saada opiskelijakunnat entistä paremmin osaksi liiton työskentelyä. Jotta opiskelijakunnat pitävät toimintaan osallistumista itsestäänselvyytenä, toiminnan pitää olla opiskelijakuntia palvelevaa. Siksi on tärkeää, että erilaisten koulutustapahtumien, kuten Watereiden, järjestämisessä opiskelijakunnilla on suurempi rooli”, liiton aktiivi- ja opiskelijakuntatoimintaa ensi vuonna luotsaava Lehtonen kertoo.

Lisäksi Lukiolaisten Liiton liittohallitukseen valittiin liittokokouksessa Aleksi Aalto (Puolalanmäen lukio, Turku), Kia Katjos (Tammerkosken lukio, Tampere), Antti Kivi (Tikkurilan lukio, Vantaa), Roosa Pajunen (Seinäjoen lukio, Seinäjoki), Matilda Stirkkinen (Vaskivuoren lukio, Vantaa), Petteri Strömberg (Oulun normaalikoulun lukio, Oulu), Mikaela Wirenius (Mikkelin lukio, Mikkeli), Ding Zhong (Kulosaaren yhteiskoulu, Helsinki).

Liittohallituksen yhteiskuvan voit ladata pressikäyttöön täältä. Kuvaaja: Nina Riski.

LISÄTIETOJA:

Pietu Heiskanen, puheenjohtaja 2017
p. 050 439 4498, pietu.heiskanen@lukio.fi

Alvar Euro, puheenjohtaja 2018
p. 050 918 6674, alvar.euro@lukio.fi